Kävin 15.11.2014 ennen Mirtillon juhlakaalaan laskeutumista Helsingin Poliisivoimailijat ry:n järjestämässä penkkipunnerrustapahtumassa Kontulassa. Osallistuin klassisen penkkipunnerruksen kansalliseen kilpailuun sarjassa N63 ja samalla tuloksella poliisien SM-kilpailuun. Molemmissa kisoissa sarjassani oli ennakkotietojen mukaan toinenkin kilpailija ja molemmat heistä huomattavasti minua kovatasoisempia. No, joskus toisen epäonni on toisen onni ja sen seurauksena sain pari kultamitalia kotiin kannettavaksi. Omaan tulokseen en ole tyytyväinen, 70 kg oli tavoitteena, mutta se ei noussut loppuun asti. Tulokseksi jäi 65. Penkkipunnerrus ei ole koskaan ollut mun laji, se on selkeästi huonoin osa-alueeni voimanostossa ja siksi myös jotenkin vastenmielinen treenata. Nilkan loukkaantumisen myötä se nyt vaan on tänä syksynä ollut ainoa laji, jota olen voinut treenata ja siksi olen siinä kehittynyt. Salilla nostin ennen kisoja 70 kg ensimmäistä kertaa ikinä raakana, eli ilman penkkipaitaa (jota en päälleni pue).

Tämän syksyn alkuperäinen tavoite oli klassisen voimanoston Etelä-Suomen mestaruuskisat, mutta nilkan vamma tosiaan estää edelleen maastavedon ja kyykyn täysipainoisen treenaamisen. Seuraava tavoite oli SM-kisat tammikuussa. Väliin näyttävät jäävän nekin :(  Jos alkuvuodesta pystyisi jo treenailemaan normaalisti, niin sitten maalis-huhtikuussa voisi mennä antamaan vähän näyttöjä seuraavan vuoden mestaruuskisoja varten. Tavoitteet on siis asetettu vuodelle 2016, ensi vuodesta tulee valitettavasti arvokisojen osalta ainakin voimanostossa välivuosi. 2016 aukeaa ovet veteraaniluokkaan..... siis KYLLÄ vaikka olenkin vasta kakskytviis.... ;) Voimailu on myös vanhempien ihmisten urheilumuoto, suosittelen lämpimästi kaikille!!