Olihan urakka, mutta onneks meillä (siisPirtulla) on rautaiset hermot. Kuusi pentua tuli ihan normaalisti, joskin suht verkkaiseen tahtiin 1-2 tunnin lepotauoilla. Sitten Pirtu oli sitä mieltä että synnytys loppui. Se söi ja nukkui ja alkoi hoitaa pentuja. ONNEKSI oli se röntgenkuva takaraivossa, että kyllä siellä perkules ainakin kahdeksan piti olla. Eihän se auttanut kun pakata perhe autoon ja lähteä tien päälle. Poppoo nukkui tunnin automatkan päivystävälle ja perillä pennut söivät Pirtun tissibaarista eläinlääkärin lattialla. Voihan herranjestas, ei tämmöstäkään ole ennen koettu! Ultrassa näkyi kaksi pentua, jotka saatiin synnytettyä eläinlääkärissä kalkin ja oksitosiinin avulla. Melkein huokastiin helpotuksesta, mutta ei, siellä oli vielä kolmaskin!! Ei muuta kun lääkkeet mukaan ja kotiin jatkamaan. Vuorokausi ensimmäisen pennun syntymästä syntyi vielä kolmaskin enkelipoika ja vihdoin urakka oli ohi. Saldona kaiken jälkeen kaksi reipasta rimpsessaa ja neljä uljasta soturia. Maailmanmatkaajat <3

2013-1-normal.jpg