Tottahan talvi on parasta aikaa kesän jälkeen, mutta silti... Olis kiva viedä koirat uimaan ja vähän vepeillä ja ... yhyyy!! Isäntä soitti just kaupasta, että oli löytänyt oranssia kelluvaa köyttä! Koittakaapa vaan vepekaudella etsiä, niin ei takuulla löydy mistään, näköjään tammikuussa voi sitten käydä tuuri

Pieniä iloja sentään kesää odotellessa: lintulautabongaus. Laitoin sitten lintulaudan, että meidän pikkuinen seisojakoira voisi harjoitella sitä seisomista... Vaan eipä mennyt ihan putkeen tämäkään ajatus. Nyt meillä on laulava, lentävä ja sinkoileva mannermainen kanakoira. Ei se seiso. Ei hetkeäkään paikallaan. Sellainen pökäle on äippän pikku Pökö Hillevi  No mutta siitä bongauksesta; meillä on iso kööri punatulkkuja, talitinttei, sinitinttei, hömötinttei, töyhtötinttei ja harmaapäätikka! Linnut syö samaa kuin koirat, kennelrehun lihaisaa rasvaa roikkuu puussa ja talipallon vihreä kuori tyhjennettynä löytyi Miinan suusta maassa. Sillä lailla!

Talon takana on ihana satumetsä. Koirat painelee räkälaukkaa ja munaravia pitkin tienoota lumi pöllyten. Siinäpä ne päivittäiset aktiviteetit oikeastaan ovatkin, seuraavia hakutreenejä odotellessa... No Puttiksen kaa tiätty vähän tottista ja esineenkantoa, sille kun ei mikään tunti-pari mettässä riitä, vaan on tota tekemisen tahtoa ihan kivasti ahdettu pieneen koiraan! On se mainio tapaus kyllä. Äippän ihana linsessa. Kesänkaipuuta pahentaakseni katselin viime kesäisiä vepeilykuvia ja tässä yksi ihan huikeimmista otoksista. Sekä kuvana, että tapahtumana. Kuvassa landseer Vallu on lähdössä esineen vientiin. Jokainen, joka on koittanut opettaa lansulle vientiä, tietää mitä tahkoamista se on... Sanoisinko, että kouluttaja (se en todellakaan ole minä...) on jokseenkin onnistunut kun liikkeeseen lähtö tapahtuu tällä intensiteetillä!!